Luojan tarkoitus on että luotu ottaessaan Valon vastaan kokisi äärettömän ja loputtoman mielihyvän, mutta ei itsekkäällä, vaan täydellisellä ja absoluuttisella tavalla. Valo haluaa tulla Astiaan ja täyttää sen täydellisesti, mutta jos Astia ottaa vastaan itsekkäällä tavalla, sen halu tyydyttyy ja häviää kun se täyttyy, ja kun halu on poissa, häviää myös mielihyvä.

Loputon vastaanottaminen on mahdollista vain, jos luotu ei ota vastaan oman itsensä takia vaan nauttii antajan vuoksi. Tällöin Astian täyttävä Valo ei neutralisoi ja mitätöi vastaanottamisen halua.

Kokemuksesta tiedämme, että jos olemme nälissämme ja alamme syömään, niin tietyn ajan kuluttua meillä ei enää ole nälkä, vaikka meille tarjottaisiin minkälaisia herkkuja tahansa.

Mielihyvää koetaan vain nautinnon ja halun välisellä rajalla. Mutta niin pian kuin mielihyvä käy sisälle haluun ja alkaa tyydyttämään sitä, halu alkaa hitaasti häviämään. Ja jos mielihyvä on halua suurempi, saattaa se johtaa vastenmielisyyden tunteeseen.

Kuinka mielihyvä voidaan muuttaa joksikin täydelliseksi ja rajoittamattomaksi? Luoja on tehnyt suunnitelman tätä varten. Jos ihminen saa mielihyvää, ei itsessään, vaan muita miellyttäessään, on hänen mielihyvänsä ääretön, koska se riippuu ainoastaan mielihyvästä, jota hän voi vielä antaa muille, ja siitä kenelle hän sitä antaa. Mitä useammalle voin tuottaa mielihyvää, sitä enemmän koen sitä itse. Tämä tilanne tuottaa ikuisen olemassaolon, täydellisyyden, joka on myös yksi Luojan ominaisuuksista. Juuri tähän tilaan Luoja haluaa meidät tuoda. Jos luotu kykenisi tuntemaan Luojan luotujen miellyttämisestä koituvaa mielihyvää, se voisi kokea mielihyvää loputtomasti, kuin äiti joka antaa lapsilleen ilman että ajattelee itseään.

Suunnitelma tähtää täydellisyyteen. Valon tuottama mielihyvä ei ole yksinkertaista hyvää oloa, vaan se myös käsittää mielihyvän, joka seuraa rajoittamattomasta tiedosta, äärettömästä olemassaolosta, itsetuntemuksesta ja -analyysista sekä kaiken läpäisevän ikuisuuden ja sopusoinnun tuntemisesta.

Suunitelman tavoite on että Luoja täyttäisi loputtomasti luotua olentoa Valollaan. Tällöin luotu suostuu ottamaan vastaan Valon vain jos se miellyttää Luojaa. Tätä vastaanottamisen järjestelmää kutstutaan Heijastusvaloksi, ja se on eri asia kuin aiemmin esitelty Suora Valo, joka virtaa esiin Luojasta.

Jotta suunitelma voisi toteutua, täytyy luodulla ensinnäkin olla halu, joka vetää Suoran Valon kohti sitä. Toiseksi luodun täytyy asettaa Heijastuspinta Valon kulkemalle reitille. Heijastuspinta estää sen, että luotu ottaisi vastaan mielihyvän omaa itseään varten, ja mahdollistaa sen että luotu ottaa vastaan mielihyvää, mutta ainoastaan siinä määrin kun hän voi antaa Luojan vuoksi. Luodusta olennosta tulee tällä tavoin Luojan kaltainen.

Baal HaSulam antaa tästä hyvin yksinkertaisen mutta ikuisesti pätevän esimerkin. Hän vertaa sitä pitojen isäntään, joka valmistaa kutsuvierastaan varten pöydän täynnä kaikenlaisia hyviä ruokalajeja. Vieras istuu pöytään, mutta hän ei uskalla syödä, koska hän ei halua olla vastaanottaja, eikä hän ole varma siitä, onko isäntä vilpitön halussaan tuottaa hänelle mielihyvää. Vierasta nolostuttaa se, että hän ei voi muuta kuin olla vastaanottava pää, kun taas isäntä on antaja. Siksi vieras kieltäytyy tarjotusta ruoasta päästäkseen perille siitä mitä isäntä todella haluaa.

Jos isäntä suostuttelee vierasta kunnioittamaan hänen tarjoustaan, ja saa vieraan vakuuttuneeksi, että hän olisi hyvin mielissään jos vieras söisi. niin silloin vieras alkaa syömään. Hän tekee sen, koska hän on nyt varma siitä että se tuottaa isännälle mielihyvää, eikä hän enää tunne olevansa silkka vastaanottaja, vaan että hän antaa isännälle, eli syödessään hän antaa isännälle mielihyvää.

Tällöin roolit vaihtuvat. Vaikka isäntä onkin valmistanut kaiken ruoan ja lähettänyt kutsun, hänen miellyttämisen halunsa täyttymys riippuu yksinomaan vieraasta. Avain aterian onnistumiselle on annettu vieraan valtaan.

Luoja on tehnyt luodun sellaiseksi, että kun se joutuu Valon vaikutuksen alaiseksi, sitä hävettää olla ainoastaan vastaanottava osapuoli. Luotu pystyy omasta vapaasta valinnastaan kohoamaan tasolle, jossa se ei koe nautintoa itsekkäällä tavalla, vaan miellyttääkseen Luojaa. Siinä tapauksessa luotu tulee tasavertaiseksi Luojan kanssa; Malchut kohoaa Keterin tasolle, ja saavuttaa jumalalliset ominaisuudet.

Kabbalistit ovat saavuttaneet tämän täydellisyyden asteen ja kuvanneet sitä meille. Kaikkien sielujen on aikanaan saavutettava tämä korkein taso, Sielujen jälleensyntymä jatkuu aina siihen asti, kunnes viimeinenkin sielu on päässyt perille. Vain meidän maailmassamme on mahdollista suorittaa korjaus, ja siten astua henkiseen maailmaan ja päästä nollapisteeseen, Keteriin.

Vapauden merkitys

Ihminen saa syntymässään sielun, joka on jo ollut tässä maailmassa. Tämä sielu on käynyt läpi joitain korjauksia, ja se on saavuttanut kokemusta. Sen vuoksi nykyajan ihmiset ovat aiempia sukupolvia älykkäämpiä ja kokeneempia. Heillä on edellytykset sopeutua nykytekniikan ja -kulttuurin olosuhteisiin sekä yhteiskunnallisiin muutoksiin. Meidän sukupolvessamme myös yleistyy halu opiskella Kabbalaa. Sielut ovat aiemmissa elämissään saavuttaneet sellaisen kokemuksen ja ymmärryksen tason, etteivät nuoret aikuisetkaan enää tule toimeen ilman henkistä tietämystä, kun taas entisaikaan vain kourallinen miljoonasta ihmisestä tunsi jonkinlaista vetoa henkisyyteen.

Nyt jo on tullut mahdolliseksi päästä tämän elämän aikana suhteellisen lyhyessä ajassa tapahtuvaan henkisyyden saavuttamiseen. Se on luomakunnan ennakkoon laadittu päämäärä. Jokainen meistä on sirpale yhtä ja samaa yleistä ja alkuperäistä sielua, Malchutia, ja meille on annettu tietyt ominaisuudet ja tietynlainen rooli tässä maailmassa. Muuttamalla ominaisuuksiaan Kabbalan tieteen avulla jokainen sirpale suorittaa oman korjauksensa ja saavuttaa korkeimman asteen.

Tähän maailmaan tullessamme meillä jokaisella on tietty sielu, jolla on omanlaisensa ominaisuudet. Kukaan meistä ei ole valinnut sieluaan etukäteen. Myös polkumme on etukäteen määrätty. Missä on vapaa tahtomme? Missä mielessä olemme älyllisiä olentoja emmekä mekaanisia ulkoisen toiminnan kohteita? Salliiko Luoja meille tilaa itsemme ilmaisemiseen? Hän on antanut sille tilaa asettamalla ehdoksi sen, että ihmisen on itse toivottava korjauksen polulla tapahtuvaa edistystä, ja hän kulkee eteenpäin siinä määrin kuin hän kykenee kiihdyttämään omia halujaan.

Jokaisen meistä on aloitettava alkupisteestä, ja lopulta päästävä perille loppuun. Sen suhteen meillä ei ole vapaata tahtoa. Myöskään polun suhteen meillä ei ole vapaata tahtoa koska jokaisen on käytävä läpi kaikki sen vaiheet sekä tuntemukset ja yhdistettävä ne omaan itseensä.

Vapaus merkitsee suostumista kaikkeen, mitä polun varrella tapahtuu, jokaisen askeleen oikeuttamista, ja sitä että valitaan kaikkein nopeimmin korjaukseen ja yhteyteen Luojan kanssa vievä reitti. Tämä on ainoa ihmisestä riippuva tekijä ja siinä toteutuu luomisen tarkoitus: se että luotu itse ja omasta halustaan toivoo pääsevänsä mitä pikimmiten pois alkutilasta, johon Luoja hänet on asettanut, ominaisuuksien korjauksen kautta lopulliseen pisteeseen, jossa tapahtuu Luojaan liittyminen.

Henkisessä mielessä ihminen on varsinainen ihminen siinä määrin, kuin hän ilmaisee tätä halua; muutoin hän on persoonaton olento. Kabbala on ainoa tiede, joka auttaa ihmistä kehittymään ja olemaan itsenäinen, yksilöllinen, todella vapaa persoonallisuus.